Ihmisen terveys koostuu paljoltikin kahdesta olennaisesta tekijästä: ruoasta ja liikunnasta. Liikunnasta ja rasituksesta puhutaan nykyään paljon, mutta ruokavalioon liittyvät lääketieteelliset suositukset on edelleen suunnattu abstraktille keskimääräiselle ihmiselle. ”Onko todellakin oikein syödä ns. keskimääräiselle ihmiselle suunnitellun menetelmän mukaisesti”, Adik Levin kysyy. Lääkäri on itse varma siitä, että tällainen lähestymistapa on väärä.
Role-klinikka on jo vuodesta 2004 lähtien tarjonnut mahdollisuutta syödä juuri siten kuin jokaiselle henkilökohtaisesti parhaiten sopii. OÜ Rolen tieteellinen johtaja, lääketieteen tohtori Adik Levin kokeili henkilökohtaista ruokaohjelmaa ensin itseensä ja vakuuttui sen tehokkuudesta. Myös tilastot osoittavat, että 84 % Rolen potilaista on saavuttanut positiivisia tuloksia.
Harkitsematon syöminen on pahasta
Tohtori Levinin haastattelusta:
”Miksi ruokaongelmat ovat nykyään niin ajankohtaisia? Ihmiset ovat vuosituhansia valinneet vain 10–15 ruoka-aineen välillä. Satojen vuosien ajan virolaiselle talonpojalle ei tullut mieleenkään syödä joka päivä lihaa – hyvä, kun sitä sai edes kerran viikossa. Hänen päivittäisenä ruokanaan oli silakka ja se, mitä puutarhassa ja pellolla kasvoi. Tuolloin ihmisten ei tarvinnut ajatella ruokaa, koska sen valikoima oli niukka ja aina samanlainen. Mutta miten toisin onkaan nykypäivänä? Ruoan valikoima on äärettömän suuri, ja sen laatu on muuttunut olennaisesti. Syömme jatkuvasti kemiaa. Ostamme ruokaa, joka säilyy pitkään jääkaapissa. Itse asiassa se merkitsee, että syömme kuollutta ruokaa.
Ruoan monipuolisuus ja huono laatu ovat johtaneet siihen, etteivät ihmisen ruoansulatuselimistö ja immuunijärjestelmä tule enää toimeen tehtäviensä kanssa. Nykyaikaisen lääketieteen mahdollisuuksista huolimatta ihmiset potevat yhä enemmän kroonisia sairauksia, allergioita ja diabetesta. Lisäksi verenpainetautia sairastavien ja ylipainoisten ihmisten määrä kasvaa jatkuvasti. Yksi pääsyy on väärä ruokavalio. Useita terveyden häiriöitä voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa oikean ruokavalion avulla.”
Vaihtoehto ajattelevalle ihmiselle
Levinin haastattelusta:
”Jokaisella ihmisellä on oltava valinnan mahdollisuus. Meidän on tehtävä itsellemme selväksi, mitä me itse asiassa haluamme. Emme voi kieltää ketään syömästä lihaa perunoiden kanssa, mutta tarjoamme vaihtoehdon niille, jotka välittävät terveydestään. Yksi mahdollisuus omasta terveydestä huolehtimiseen on Rolen henkilökohtainen ruokavalio-ohjelma.
Ohjelman tärkein teesi on, että ihmiset ovat erilaisia. Miksi luulemme, että kaikilla ihmisillä on samanlaiset ruoansulatusentsyymit tai samanlainen immuunijärjestelmä? Koska ei ole olemassa kahta identtistä ihmistä, myös ruoansulatus- ja immuunijärjestelmät ovat erilaisia. Henkilökohtainen lähestyminen tarkoittaa sitä, että pyrimme USA:ssa ja Euroopassa sertifioitujen laboratorioverikokeiden avulla havaitsemaan viivästyneen ruoka-aineyliherkkyyden ja määrittelemään jokaiselle henkilölle kaikkein sopivimmat ruoka-aineet.
Rolen henkilökohtainen ruokavalio-ohjelma ei ole suinkaan helppo.
Ohjelmamme noudattamiseksi ihmisellä on oltava riittävästi motivaatiota ja tahtoa. Monet luulevat, että terveyden palauttamiseksi riittää tietyn rahasumman maksaminen. Tosiasiassa ihmisen on itse tehtävä paljon työtä. Meidän ohjelmamme on tarkoitettu ajattelevalle ihmiselle. Ennen kaikkea ihmisen on ymmärrettävä, että hänen on muutettava ruokailutottumuksiaan.”
Oikea ravinto antaa energiaa
”Emme halua millään tapaa aliarvioida aktiivisen liikunnan merkitystä, mutta jotta ihminen pystyy liikkumaan tehokkaasti ja urheilemaan, hänen on saatava ruoasta riittävästi energiaa. Ihmisen aineenvaihduntaa voidaan yleistäen verrata höyryveturin työhön: höyryveturin teho on silloin hyvä, kun sen uunissa on riittävästi hiiltä ja happea. Myös ihmisen elimistö on tehokas, kun se saa riittävästi hiiltä eli ravintoa. Kun syömme oikein ja meille parhaiten sopivaa ravintoa, elimistömme kuluttaa ravinnon lopulta pois. Se merkitsee, että energiaa vapautuu enemmän ja syntyy vähemmän kuona-aineita. Kuona-aineiden poistamiseen kuluu vähemmän energiaa ja happea. Juuri tästä kiitolliset asiakkaamme mainitsevatkin kaikkein useimmin: ”Minulla on nyt paljon enemmän energiaa!”
Rolen ravinto-ohjelma on maksullinen, mutta investointi omaan terveyteen ei voi koskaan maksaa liikaa. Investointi maksaa varmasti itsensä takaisin, koska jonkin ajan kuluttua ei tarvitse käyttää enää niin paljon lääkkeitä ja elämänlaatu paranee huomattavasti.”